Miia Palomäki on alavutelainen kansanmuusikko ja musiikkipedagogi. Miia keikkailee aktiivisesti nykykansanmusiikkiyhtyeiden ENKEL ja 5/5 kanssa ja opettaa musiikkia monipuolisesti Etelä-Pohjanmaalla eri kansalaisopistoissa ja Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa.
Miia aloitti 2-rivisen haitarin soiton 6-vuotiaana kotikylällään Alavuden Sydänmaalla mestaripelimanni Airi Hautamäen opissa. Pian rinnalle tulivat viuluopinnot musiikkiopistossa. Intohimoinen musiikkiharrastus siivitti Palomäen Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen ja Kaustisen musiikkilukion kautta musiikin ammattiopintoihin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmään. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2017.
Eteläpohjalaisena musiikin ammattilaisen Palomäki on kiinnostunut erityisesti alueen kulttuuriperinteen tallentamisesta ja vaalimisesta, mikä toteutuu mm. Alavuden Kaksirivisiä ja Jalasjärven Kaksirivisiä luotsatessa. Soiton opettajana toimimisen johtoajatuksena on, että jokaisella on valmiudet ja oikeus oppia soittamaan ja nauttia musisoinnista.
Kuvaaja: Liina Lautamaja